Ostaessasi pennun meiltä saat sen kotiin aikaisintaan 7 viikon ikäisenä. Pentu on rekisteröity, mikrosirutettu, useampaan kertaan madotettu sekä eläinlääkärin tarkastama. Ennen luovutusta pennut ovat tutustuneet riistaan, niitä on näyttelyseisotettu useampaan otteeseen ja ne ovat tottuneet kodin ääniin, toisiin koiriin ja eri-ikäisiin ihmisiin. Pennut ovat myös ulkoilleet säiden salliessa. Pennut totutetaan myös kulkemaan erilaisilla alustoilla ja ne saavat harjoitella ja kehittää leikinmuodossa erilaisia motorisia taitoja.
Pennun mukana saat Golden Info-kirjan, monipuoliset hoito- ja ruokintaohjeet, Royal Canin pentupakkauksen sekä pussillisen Royal Canin kuivamuonaa. Lisäksi mukaasi saat oman pentupakkauksemme, johon kuuluu mm. lelu, joka on tullut pennulle tutuksi jo pentulaatikossa. Lisäksi pennunostaja saa vuodeksi Golden Ring ry:n jäsenyyden ja kasvattajan tuen 24/7.
Toivomme myös jatkossa, että kasvattiemme omistajat pitäisivät meihin yhteyttä! Jokainen kasvattimme on meille äärimmäisen tärkeä ja haluamme kuulla mitä kasvattiemme elämään kuuluu senkin jälkeen, kun ne ovat muuttaneet omiin koteihinsa, joten kuulumiset ja kuvat ovat aina tervetulleita. Pyrimme järjestämään jossain vaiheessa pentujen varttuessa yhteisen pentuetapaamisen. Mari trimmaa omat kasvattinsa ilmaiseksi ja opastaa kasvattien omistajia trimmaamisessa.